Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
Marinellin tarinoita
Linkitystä

Linkitä minut - Nappaa nappi

Näissä vierailen

LONDON CALLING
INKATAIKA

Haasteita

Vanha Lontoo blogini
(My old London blog)

11.02.2009 - 14:21

MARINELLIN PARIISI

Toukokuussa 1996 Lontoon reissun yhteydessä olimme varanneet päivän matkan Eurostar junalla Pariisiin. Upea kokemus kaiken kaikkiaan; Luotijunalla tunnelissa ja Pariisin kaikki nähtävyydet kuudessa tunnissa.

Kaikkein mieleenpainuvinta matkassa oli se, kun ilmeni Lontoossa (hotellimme oli Piccadilly Circusin aukion laidalla) aamulla metroa odotellessamme, että pankkivapaapäivän vuoksi metrot eivät kuljekaan normaalisti! Meillä oli alle puoli tuntia aikaa ehtiä Waterloon asemalle, josta Eurostar lähtee! Ei muuta kuin juoksuksi. Siinä hötäkässä ei ehtinyt edes miettiä mahtaisiko saada taksin tai jotain.

Juoksimme ystäväni kanssa Piccadilly Circusilta veren maku suussa kohti Waterloon asemaa. Minä edellä ja hän itkua tuhertaen perässä! Juna liput olivat tähtitieteellisen kalliit eikä niitä olisi voinut vaihtaa, eikä saada rahaa takaisin jollei niitä käyttänyt, joten pakko oli ehtiä, vaikka mikä olisi. Ehdimme kuin ehdimmekin, vaikka aseman edustalla jouduimme kiertämään koko rakennuksen, ennenkuin löysimme avoimen oven. Lopulta kun ystäväni leimasi jälkeeni portilla lippunsa, kello oli juuri sen verran, että portit sulkeutuivat heti sen jälkeen kun ehdimme sisään. Sen jälkeen ei enää junaan olisi päässyt!

Mieletön tuuri, karmea hiki, hengen ahdistus ja sydän oli pakahtua, mutta siinä me istuimme Eurostarin hienossa vaunussa kohti Ranskaa ja Pariisia!

Koko päivän meillä oli sellainen tunne, että olemme jostain myöhässä, eikä ihme, sellaisen juoksemisen jälkeen. Junassa olevat vaunupalvelijapojat (ah, niin mukavia Ranskalaispoikia) pelastivat kyllä kirkkaasti aamun ongelmat ja niin saattoi Pariisin valloitus kuudessa tunnissa alkaa!

Keskustelua junassa:
“Saako olla jotain?”
“Pari valokuvaa, kiitos!”
“Ota tuosta mun kaverista, se tulee halvemmaksi!”

Kallis

Halvempi

Perille päästyämme päätimme kävellä (!!) Gare de Nordin asemalta kaupungin keskustaan. Näkisimme siinä samalla enemmän Pariisia, vaikka aikaa ei ollutkaan liiemmalti tuhlattavaksi. Matkalla satoi vettä ja välillä aurinko paistoi.

Pariisin Ooppera

Champs Elysee

Ostin eräästä liikkeestä Pariisi rannekellon ja haukkasimme pahimpaan nälkäämme Champs Elyseen alkupäässä katukioskista ostamamme jumalattoman kalliit täytetyt lämpimät patongit! Pitäähän Pariisissa patonkia syödä, maksoi mitä maksoi!

Pariisin riemukaari

Kävelimme Champs Elyseetä Riemukaarelle, jossa otimme asiaan kuuluvat valokuvat ja ihailimme alueen kalliita liikkeitä - ulkopuolelta tietenkin!

Pariisin muotia 1996

Sitten otimme maanalaisen ja suuntasimme kohti Eiffel tornia, joka tietenkin oli yksi pääkohteistamme.

Sinne oli ehdittävä vaikka mikä olisi. Tietenkin torniin oli jumalattomat lippu- ja hissijonot.

Eiffeltornin alla

Olimme varmoja, ettemme ehtisi millään takaisin junaan, mutta ylös menisimme, vaikka pitäisi kävellä takaisin Lontooseen!

Pariisi Eiffeltornista

Näkymät olivat huikaisevat ja kun vielä tapasimme “Mäkäräisen”, erään amerikan suomalaisen kaverin, amerikkalaisen ystävänsä kera - joiden kanssa sattui hauskoja juttuja hississä ylös - olimme oikein tyytyväisiä juostessamme taas kerran hiki hatussa takaisin maanalaiselle, jolla suuntasimme kohti Gare de Nordin asemaa,

Näkemiin Eiffeltorni ja Pariisi

…josta Eurostar lähtikin sitten melkein heti kohti Lontoota.

Junassa olimme niin loppuun ajettuja, että vaikka toinen olisi sanonut vain “moi”, niin räjähdimme nauruun! Kanssa matkustajat olivat tietenkin huvittuneita moisesta ilonpidosta. Ystäväni sanoi “ottavansa Waterloon asemalta maanalaisen hotelliin”! Mä uskoin kuitenkin, ettei se taitaisi mahtua, eikä sen ryöstäminenkään olisi kovin yksinkertainen juttu, joten hän päätti luopua suunnitelmasta ja vain MATKUSTAA sillä takaisin Piccadilly Circusille, jossa hotellimme sijaitsi…

Kävijät

free counters
19.10.2008 alkaen


Free Blog Content

Click for Lontoo, United Kingdom Forecast

Pohjaratkaisu

Aiemmat: